Iisan Lastentarhan luomureseptit

 

Lounasruat

 

Luomupinaattikeitto

3 pkt luomupakastepinaattia 
1 l luomukasvislientä 
2 rkl luomuvehnäjauhoja 
1 dl luomumaitoa tai -kuohukermaa 
½-1 tl luomumustapippuria 
1 rkl luomuhunajaa tai luomusokeria 
suolaa maun mukaan

Sulata pakastepinaatti kuumassa kasvisliemessä ja keitä 10-15 minuuttia. Sekoita jauhot vesitilkkaan ja suurusta keitto kaatamalla jauho-vesiseos keittoon, koko ajan sekoittaen. Anna kiehua muutama minuutti. Lisää maito tai kerma, kuumenna uudelleen, mutta älä keitä enää. Mausta keitto makusi mukaan ja tarjoa luomukarjalanpiirakoiden kanssa.

 

Lämpimät leivät

8 luomupalaa 
2 dl luomuyrttilevitettä 
2 l luomusipulia renkaina 
1-2 luomupaprikaa paloina 
1 rkl kylmäpuristettua luomurypsiöljyä
2-3 luomutomaattia viipaleina
Pinnalle: luomujuustoraastetta 

Levitä yrttilevitettä leipäpaloille. Kuullota pienessä öljymäärässä ohuet sipulirenkaat ja paprikapalat pehmeiksi. Levitä kuullotetut ja valutetut kasvikset yrttilevitteen päälle leipäpaloille ja päällimmäiseksi tomaattiviipaleet sekä juustoraaste. Paista 225- asteisen uunin keskitasolla 5-10 minuuttia, kunnes juusto on ruskistunut ja leivät ihanan rapeita.

 

Luomuspagettipaistos

15-20 annosta

1 pss luomurakettispagettia tai luomumakaronia
2 l vettä 
(6 tl kasvisliemijauhetta tai 3-4 luomukasvisliemikuutiota) 
500 g luomujauhelihaa 
1-2 rkl Frantsilan nokkosyrttijauhetta 
ripaus luomumustapippuria 
ripaus luomuvalkopippuria 
4 dl raastettua porkkanaa 
1-2 dl luomuemmental- juustoraastetta 
4 dl luomumaitoa 
(2 dl luomuemmental-juustoraastetta)

Kiehauta vesi ja keitä pätkäspagetit puolikypsiksi. Siivilöi pasta ja säästä keitinvesi. Ruskista jauheliha ja mausta se. Öljyä uunivuoka ja sekoita spagetti, porkkana- ja juustoraaste ja ruskistettu jauheliha vuokaan. Sekoita maito ja 2 dl keitinlientä yhteen munanvalmisteen kanssa ja kaada vuokaan. Halutessasi ripottele pinnalle juustoraastetta ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa.

 

Herkkupata

1,2 kg possun suikalelihaa 
2 sipulia 
500 g lanttua 
suolaa 
maustepippuria 
laakerinlehti 
vettä

Valmistetaan kuten karjalanpaisti.

 

Kasvismureke 15-20 annosta

1 l perunasosetta 
6 dl raastettua porkkanaa 
1 rkl yrttiseosta 
1 rkl kasvisliemijauhetta 
4 dl keitettyä luomuohraa 
1 kananmunaa 
350 g luomujuustoa raasteena 
1 kpl purjoa kuullotettuna 
4 kpl valkosipulinkynttä hienonnettuna

Sekoita murekemassa hyvin ja laita hyvin voideltuun uunivuokaan. 
Voit ripotella päälle juustoraastetta tai korppujauhoja. 
Paista 175 asteessa 45 min - tunti. Tarjoa suoraan vuoasta.

 

Nöpönenän nakkisoppa

10 annosta

500 g luomunakkeja 
500 g luomuperunaa 
50 g luomuselleriä 
100 g luomulanttu 
50 g luomupalsternakka 
150 g luomuporkkanaa 
50 g luomusipulia 
100 g luomupurjoa 
2 kg vettä 
15 g luomupersiljaa 
10 g kasvislientä 
6 g suolaa maustepippuria laakerinlehti

Kuoritut juurekset kuutioidaan ja keitetään kypsymisjärjestyksessä melkein kypsiksi, jonka jälkeen lisätään nakkipalat. Keitto haudutetaan kypsäksi. Maku tarkistetaan ja lisätään hienonnettu persilja.

 

 

Jälkiruat

Luomuvispipuuro

1 l vettä 
1 ½ dl luomusokeria 
½ tl inkivääriä 
1 ½ dl luomumannasuurimoita 
4 dl luomumarjoja

Kuumenna vesi ja lisää sokeri, inkivääri ja mannasuurimot. Kun puuro kiehuu kunnolla, niin lisää luomumarjat. Hauduta noin 20 minuuttia. Jäähdytä ja vatkaa kuohkeaksi. Tarjoa kylmänä maidon ja sokerin tai kaneli-sokeriseoksen kanssa.

 

Luomumarjakukko

400 g luomuvoita 
100 g luomusokeria 
300 g luomuruisjauhoja 
100 g luomuvehnäjauhoja 
2 g hirvensarvisuolaa 
500 g luomumarjasekoitusta 
100 g luomusokeria 
2 rkl luomuperunajauhoja

Sekoita sokeri ja voi yleiskoneen kulhossa. Yhdistä jauhot ja hirvensarvisuola keskenään. Yhdistä voi-sokeriseos ja jauhoseos nopeasti keskenään yleiskoneessa. Vuoraa vuoat taikinalla. Laita marjaseos (sokeri+perunajauhot) vuokiin ja taputtele loput taikinasta kanneksi. Paista 200 asteessa noin 15min ja sen jälkeen 120 asteessa 1,5 tuntia. Tarjoa kuumana tai haaleana vaniljakastikkeen kera.

 

Luomuvaniljakastike

1 l luomukevytmaitoa 
110 g luomusokeria 
60 g luomukananmunaa 
2 rkl luomuperunajauhoja 
2 tl luomuvaniljasokeria

Valmista vaniljakastike osa- tai kokonestesuuruksella.

 

Marjaisa torvirieska

(8-10 palaa)

Pohja: 
2 dl luomukananmunavalmistetta 
1 dl luomusokeria 
0.75 dl luomuperunajauhoja 
1 dl luomuvehnäjauhoja 
½ tl soodaa

Täyte: 
2-3 dl luomukuohukermaa vaahdotettuna 
2 rkl luomusokeria 
1 tl luomuvaniljasokeria 
250 g luomumarjasekoitusta tai luomumarjahilloa

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja levitä leivinpaperi uunipellille. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon varovasti perunajauhot sekä vehnäjauhot, joihin sooda on sekoitettu. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista viitisen minuuttia uunin keskitasolla. Kumoa kääretorttulevy toisen leivinpaperiarkin päälle, jonka päälle on ripoteltu sokeria. Jäähdytä. Levitä sokereilla maustettu kermavaahto jäähtyneen torttupohjan päälle. 
Levitä marjat tai hillo kermavaahdon päälle ja kääri torttu rullalle leivinpaperia apunasi käyttäen. Tarjoa leipomispäivänä ja säilytä kääretorttu leivinpaperiin käärittynä jääkaapissa.

 

Rapeat luomuvohvelit

(n. 10 vohvelia)

2 dl luomukananmunavalmistetta 
4 dl luomumaitoa 
1 dl luomukuohukermaa 
3 ½ dl luomuvehnäjauhoja 
½ tl soodaa 
2 tl luomusokeria 
½ tl suolaa

Sekoita kaikki aineet yhteen vohvelitaikinaksi, sooda jauhoihin sekoitettuna ja anna taikinan turvota 15-30 minuuttia. Paista taikinassa vohveleita vohveliraudalla ja tarjoa kermavaahdon ja marjojen tai hillon kanssa.

 

Pirteä porkkanahillo

1 ltr luomuappelsiinimehua
4 ltr luomuporkkanaraastetta
1 kg hillosokeria
suolaa
2 rkl sitruunan mehua

Keitä mehua ja porkkanaraastetta, kunnes seos höyrystyy. Lisää sokeri ja keitä lisää 1,5 tuntia. Lisää ripaus suolaa ja sitruunan mehu. Soseuta hillo ja tarkista maku. Jäähdytä hyvin ja tarjoa ohukaisten tai vohveleiden kera.