| Luomukokki-sivulle | Kevät |Kesäkeittiössä | Syksy | Joulu | Talvi |  

Luomukokin sadonkorjuujuhlat

Sadonkorjuujuhlat ovat olleet kautta aikojen yksi vuoden tärkeimmistä juhlan aiheista, koska hyvin onnistunut sato takasi perheelle kunnon ruokavaraston talven varalle. Vielä nykyäänkin sadonkorjuujuhlilla on vankka sijansa vuodenaikaisjuhlien joukossa. Syyskesällä valmistunut kotimainen sato kasviksista, marjoista ja hedelmistä sekä kauniit pimenevät illat antavat oivan mahdollisuuden järjestää tunnelmallisia sadonkorjuujuhlia hyvien ystävien seurassa.

Syöminen on sadonkorjuujuhlien kulmakivi, joten ruokaa tulee olla yllin kyllin. Raikas tervetuliaisjuoma valmistetaan metsän tai oman puutarhan marjoista ja alkupalaksi voidaan tarjota lämmintä, kasviksista valmistettua keittoa. Keiton lisukkeeksi sopivat erilaiset leivät, pasteijat ja leipätikut sekä kasvisdipit. Mausteeksi ruokiin voi ripauttaa vaihteeksi vaikkapa jotain tuoretta villiyrttiä.

Sadonkorjuujuhlien pääroolissa ovat tietenkin erilaiset kasvikset, marjat ja sienet, joita voi ja pitääkin käyttää ateriakokonaisuuden jokaisessa ruoassa. Pääruoaksi juhliin sopivat yhtä hyvin niin liha-, kala kuin kasvisruoatkin, loppukesän suosikkia kotimaista rapua unohtamatta.

Kasvisten ja luonnontuotteiden käyttö pöydän koristelussa kuuluu myös sadonkorjuujuhlien teemaan. Pihapuiden hedelmistä saa upeita pöytäkoristeita. Kauniit asetelmat kasviksista ja iso kimppu kesäkukkia sopii loistavasti sadonkorjuun juhlapöytään. Humalan, viiniköynnöksen, mustikan - tai puolukan varvuista saa sommiteltua erilaisia koristeita ja niistä voi sitoa ison näyttävän kranssin pöydälle. Kranssin keskelle voi laittaa kasviksia, kulhollisen marjoja tai käyttää niitä tarjoiluastioiden ympärillä.

Alkusyksystä on luomuvihannesten, marjojen ja kasvisten valikoima myös runsaampaa kuin muina vuodenaikoina. Vilkaise ihmeessä luomulaiturin luomutuottajien sivulta tuotevalikoimaa ja käy ostoksilla vaikkapa kauppahallissa tai tee retki maaseudulle, tilapuotiin.

Värikkäitä ja nautinnollisia makuhetkiä!

****

Sadonkorjuumenu
• Pirteä vattujuoma
• Kesäkurpitsakeittoa, kurkkudippiä ja omenaleipää
• Varrasvati, sienimuhennosta, aroniahyytelöä ja salaattikimara
• Mustikkakukkoa ja vaahdotettua kermaa

*****

Pirteä vattujuoma
(yhdelle)

¼ dl tuoreita luomuvadelmia
1 ½ dl luomuomenamehua tai kivennäisvettä
tuoretta minttua

1. Soseuta marjat hyvin ja laita lasin pohjalle.
2. Kaada omenamehu päälle. Jos käytät kivennäisvettä, niin laita ripaus sokeria tai hunajaa marjojen päälle.
3. Tarjoa viileänä. Koristele juoma mintun lehdellä.

Kesäkurpitsakeitto
(neljälle)

500 g luomukesäkurpitsa
100 g) luomusipulia
3 kpl isoa luomuperunaa
1 rkl luomurypsiöljyä
7 dl vettä
1 kpl luomukasvisliemikuutio
1 kpl luomuvalkosipulinkynttä
1 tl basilikaa
1 tl rakuunaa
ripaus mustapippuria
3 rkl luomuvehnäjauhoja
2 dl luomukermaa
1/2 tl merisuolaa
ruohosipulia

1. Huuhdo ja paloittele kesäkurpitsa. Kuori ja lohko sipulit. Kuori ja lohko perunat.

2. Kuullota sipulit öljyssä, lisää kuivat yrtit, kesäkurpitsa ja perunat ja anna kuullottua vielä hetki. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Keitä kypsäksi.
3. Soseuta ja lisää pippuri.
4. Sekoita jauhot kermaan ja lisää keittoon koko ajan sekoittaen. Anna kiehua muutama minuutti ja lisää suola. Koristele ruohosipulilla.

Kurkkudippi
(neljälle)

2 dl maustamatonta luomujogurttia
200g luomukurkkua ja/tai avomaakurkkua ja/tai kesäkurpitsaa
2 tl merisuolaa
1 kpl luomuvalkosipulinkynttä
2 rkl luomuoliiviöljyä
1tl sitruunan mehua

1. Valuta jogurttia jääkaapissa suodatinpaperilla vuoratussa siivilässä ainakin 2 tuntia, mieluiten yön yli.
2. Pese kurkku ja raasta se karkealla terällä. Sirottele suola raasteen päälle ja itketä kurkkua 10 minuuttia.
3. Ota raaste käteen ja puristele sitä sormien välissä niin kauan, että kaikki neste valuu pois. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet.
4. Yhdistä jogurtti, kurkkuraaste, valkosipulimurska ja oliiviöljy. Sekoita ja anna dipin vetäytyä jääkaapissa ainakin tunti ennen tarjoamista.

Omenaleipä
5 dl vettä
15 g hiivaa
1/2tl suolaa
12 dl luomuvehnäjauhoja
1 dl luomuoliiviöljyä
500 g luomuomenoita
200 g juustoraastetta
timjamia

1. Liota veteen hiiva ja suola. Lisää vehnäjauhot desi kerrallaan puuhaarukalla vatkaten. Jatka vaivaamista käsin.
2. Peitä taikina liinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi.
3. Poista omenista siemenkota ja siivuta omenat poikittain.
4. Öljyä uunipelti tai iso uunivuoka. Jaa kohonnut taikina kahteen osaan ja kauli osista pellinkokoiset neliöt.
5. Nosta toinen taikinalevyistä öljyttyyn pannuun. Asettele taikinalle omenasiivut ja juustoraaste. Ripottele päälle timjami. Nosta toinen taikinalevy leivän kanneksi. Nipistä taikinalevyt reunoista yhteen.
6. Voitele leipä öljyllä ja paista 225-asteisessa uunissa 20 - 30 minuuttia.

Varrasvati
(neljälle)

• vartaita esim. lampaan- ja naudanlihasta sekä kasviksista

600 g lampaan ja/tai naudan ulkofileetä tai paistia
erilaisia kasviksia: sipuleita, tomaatteja, kesäkurpitsaa, sieniä jne.

Marinadi:
3 kpl luomuvalkosipulinkynttä hienonnettuna
1 kpl sitruunan raastettu kuori
3/4 dl luomurypsiöljyä
ripaus suolaa
hieman rouhittua mustapippuria

1. Leikkaa lampaanliha pitkiksi, noin sentin paksuisiksi suikaleiksi. Valmista marinadi: sekoita mausteet öljyyn. Pyöräytä lampaanlihapalat marinadiin, peitä kulho kelmulla ja anna maustua pari tuntia. Myös kasvikset voi marinoida erikseen.
2. Pujota lammassuikaleet liotettuihin puisiin tai öljyttyihin metallisiin varrastikkuihin. Grillaa vartaat kauttaaltaan kypsiksi.

Kokoa varrasvati erilaisista vartaista tai anna vieraiden koota ja grillata vartaat itse. Varrasvadin voi koota esim. raparperilehdellä päällystetyn puulaudan tai vadin päälle ja koristella tuoreilla yrteillä ja kukilla.

Sienimuhennos
(neljälle)

1 l tuoreita puhdistettuja sekasieniä
4 rkl voita
1 kpl luomusipuli
3 rkl luomuvehnäjauhoja
3 dl vettä
2 dl luomukermaa
3/4 tl merisuolaa
rouhittua mustapippuria

1. Sulata voi pannulla ja lisää paloitellut sienet. Kuullota, kunnes sienistä irtoava neste haihtuu. Lisää kuorittu, hienonnettu sipuli ja jatka kuullottamista.
2. Ripottele jauhot joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää vesi ja sekoita, kunnes muhennos on tasaista. Lisää kerma ja anna kiehua hiljalleen 10-15 minuuttia. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.

Aroniahyytelö

3 l luomuaronianmarjoja
5 dl vettä
1 tl kanelia
½ tl neilikkaa
1 kg hillosokeria
½ dl balsamiviinietikkaa

1. Survo huuhdotut marjat ja keitä veden kanssa 10 - 15 minuuttia.
2. Siivilöi mehu. Harson käyttö siivilässä takaa kirkkaamman mehun.
3. Mittaa mehu ja lisää vettä, kunnes nestettä on 1½ l.
4. Sekoita mehuun kaneli, neilikka ja hillosokeri ja keitä hiljalleen n. 10 minuuttia. Kuori vaahto.
5. Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä jonkin aikaa. Lisää balsamiviinietikka. Tölkitä pieniin kuumennettuihin purkkeihin.

Salaattikimara
(neljälle)

1 ruukku luomusalaattia
2 kpl luomuporkkanaa
2 kpl paprikaa
1 kpl naurista
1 kpl luomupunasipulia
2 dl herneitä tai papuja
2 dl retiisejä

Kastike:
1 dl luomuappelsiinimehua
4 rkl luomuoliiviöljyä
3 rkl luomuhunajaa
roseepippuria

1. Vuoraa iso, laakea salaattivati revityillä salaatinlehdillä.
2. Raasta porkkanat tai leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi.
3. Leikkaa paprikat ja retiisit viipaleiksi.
4. Kuori ja raasta nauriit.
5. Leikkaa halkaistu sipuli tai kevätsipuli aivan ohuiksi viipaleiksi.
6. Aseta kaikki aineet salaatinlehtien päälle kauniisti ryhmiin.
7. Vatkaa kastikkeen aineet sauvasekoittimella. Tarjoa salaatin kera.

Mustikkakukko

250 g voita
1 dl sokeria
4 dl luomuruisjauhoja
1 dl ohrajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 l mustikoita
1 dl sokeria

1. Sekoita pehmeä rasva ja sokeri keskenään. Lisää ruisjauhot ja ohrajauhot, joiden joukkoon on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
2. Painele noin 2/3 taikinasta korkeareunaisen uunivuoan pohjalle ja reunoille.
3. Lisää tuoreet mustikat.
4. Ripottele mustikoiden pinnalle sokeri. Peitä mustikat lopulla taikinalla.
5. Paista 200 asteessa noin tunti.
6. Tarjoa haaleana luomukermavaahdon kera.

 

Lisää sadonkorjuun ruokareseptejä

Sivun alkuun