Tiedote 15.5.2003

Luomun kysyntä kasvaa
Koko elintarvikeketjun kuunneltava kuluttajan ääntä

- Pirkanmaa tähtää vahvaksi luomumaakunnaksi, joka on edelläkävijä myös luomutuotteiden verkkomarkkinoinnin kehittämisessä. Tavoitteena on, että kuluttajille ja suurkeittiöille on tarjolla pian myös luomutuotteita myyvä sähköinen kauppapaikka. Tämä edellyttää jakelujärjestelmän kehittämistä niin, että eri puolilla maakuntaa olevien tilojen tuotteet saadaan kulkemaan sujuvasti asiakkaille, sanoi ProAgria Pirkanmaan Maaseutukeskuksen johtaja Jouko Konsala Pirkanmaan Luomulaituri -nettipalvelun avaustilaisuudessa torstaina Tampereella.

Konsalan mukaan luomutuotanto on yksi tärkeimmistä pirkanmaalaisten maatilojen kehittämisvaihtoehdoista. Luomuviljelty peltopinta-ala on lisääntynyt Pirkanmaalla vuodesta 1995 lähes viisinkertaiseksi. Maakunnassa on 14 000 luomuhyväksyttyä peltohehtaaria ja yli 1 000 hehtaaria siirtymävaihepeltoa. Luomutuotteiden menekin kasvu ja kuluttajien lisääntynyt kiinnostus ovat innostaneet viljelijöitä valitsemaan luomun tuotantotavaksi. Kuitenkin 1990–luvun puolivälin jälkeinen raju kasvu on tasaantunut ja kolme viime vuotta pinta-ala on polkenut paikallaan. Luomukotieläintuotantoa harjoitetaan lähes 40 pirkanmaalaisella maatilalla, mutta vain muutama kotieläintila siirtyy vuosittain luomutuotantoon. Tavallista on, että pellot ovat luomutuotannossa, mutta kotieläintuotanto on tavanomaista.

- Tarjontaketjussa on edelleen pullonkauloja. Esimerkiksi luomumaidon ja -lihan tuotanto on lisääntynyt tavoitteita hitaammin. Kuluttajien kannalta pulmallista on, että luomuvihannekset voivat olla kaupan tiskissä heikkolaatuisia. Kierros tuottajalta kaupan varastoiden kautta myyntiin on herkimmille tuotteille liian pitkä. ProAgria Pirkanmaan Maaseutukeskuksen tavoitteena on saada koko luomuelintarvikeketju mukaan laatutyöhön. Tavoitteita on linjattu Pirkanmaan luomustrategiassa 2002, Konsala sanoi.

- Jalostava teollisuus toimii kysynnän kehityksen mukaan. Esimerkiksi meijerit haluavat lisää luomumaitoa kysynnän kasvaessa. Sen sijaan suuret teurastamot eivät vielä panosta luomulihaan kysynnän kasvusta huolimatta. Alkutuotanto on pitkälti jalostuksen ja toisaalta tukijärjestelmien armoilla, Konsala huomautti.

- Lähivuosien suurimpia haasteita ovat luomutuotannon, erityisesti maidon, lihan ja vihannesten tuotannon lisääminen. Myös logistiikkaa ja markkinointia on kehitettävä yhteistyössä muiden elintarvikeketjun toimijoiden kanssa.

Konsalan mukaan luomun tulevaisuus on silti Pirkanmaalla valoisa. Tavoitteena on, että tämän vuosikymmenen loppuun mennessä luomun tarjonta vastaa kasvavaa kysyntää. Myös laatuongelmat pystytään ratkaisemaan.

Lisätiedot: Jouko Konsala, ProAgria Pirkanmaan Maaseutukeskus, p. (03) 250 3300, sähköposti: jouko.konsala@maaseutukeskus.fi